I'm on my way

Tästä on tullut jo ihan tapa. Taitaa olla jo viides tai kuudes viikko peräkkäin, kun istun maanantaina junassa kohti Lappeenrantaa. Viikonloppu kotona on takana päin ja uusi kouluviikko odottaa. Tässä periodissa lukujärjestykset sattuvat kohdaltani niin mukavasti, että maanataisin on vapaapivä. Saan siis joka viikko pidennetyn viikonlopun. Olen nyt siis ollut kotona viikonloppuja jo kuudetta viikkoa putkeen. Pikkuhiljaa alkaa laukkujen pakkaaminen ja purkaminen ärsyttää. En ehdi kuin juuri ja juuri asettua aloilleni kun jo taas pitäisi olla lähdössä. Perjantaisin ei jaksaisi ruveta pakkaamaan ja tiskaamaan ja muistaa viedä roskikset ja kastella kukat ja vaikka mitä. Niin monta asiaa on, jotka pitää muistaa tehdä ennen lähtöä. Jopa jääkapin tyhjäksi syöminen on tosi ärsyttävää. Kotona on kyllä aina tosi kiva käydä, enkä tiedä miten muuten kuluttaisin koko viikonlopun, jos jäisin Lappeenrantaan yksikseni. Mutta silti, matkustaminen väsyttää.

Vaikka välimatka taittuu kätevästi junalla, on se kuitenkin aina pieni voimainponnistus. Ongelmaksi muodostuvat aina joko bussivuoron satuttaminen sopivasti aikatauluihin Lappeenrannan päässä tai sitten kyyti juna-asemalle kotopuolessa. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on jokin huono karma busseja vastaan. Aina kun olisi kerettävä jonnekin, bussit ovat joko myöhässä tai eivät tule ollenkaan. Olen myöhästynyt junastaikin bussin myöhästelyn taikia. Ja koulusta useampiakin kertoja. Perjantaina jälleen linja 3 oli auttamatta ja aivan huomattavasti myöhässä, joten olisin myöhstynyt junasta selvästi. Kerrankin voin kuitenkin kiittää VR:ää myöhstelystä ja kerkesin junaan. Kotona joudun aina vaivaamaan ukkia, koska vanhemmat ovat töissä, jolloin eivät tietenkään ole kuskailemassa. On se aina niin hankalaa, mutta selvitty on.



tältä näytti vielä muutama viikko sitten...

On tässä matkustelussa toisaalta hyvätkin puolensa. Viikko alkaa ihanasti ruhtinaallisella ajalla omille ajatuksille, koulujutuille ja kaikelle muulle. 1h50min matkan aikana ehtii hyvin suunnitella ja organisoida alkaneen viikon tapahtumat tai vaikkapa päivittää tätä blogia.

Nyt kun tässä tulee kahden viikon tauko kotiin menossa, tuntuu heti tosi oudolta. Hassua, ensin ei haluaisi mennä ja sitten kun ei voi mennä, haluaakin. Ja aina tuntuu inhottavalle lähteä kotoa. Siitä tunteesta ei varmaankaan pääse kovin nopeasti eroon. Onneksi Lappeenrannassa päiviäni piristää Elisa, jota ilman olisin varmaan jo erakoitunut ja hautautunut yksinäisyyteen. Potkimme toinen toisiamme liikkeelle ja ulos neljän seinän sisältä. Viime viikollakin kävimme lenkillä, jumapssa, leivottiin mustikkapiirakkaa ja vietettiin tyttöjen iltaa.

Seuraavan kerran menenkin siis kotiin vasta kolmen viikon päästä ja silloin on jo joulukuu, hurjaa kuinka aika lentää kuin siivillä.

Loppuun vielä yksi kappale, johon olen aivan koukussa. Sen myötä mukavaa alkanutta viikkoa!