I'm on my way

Tästä on tullut jo ihan tapa. Taitaa olla jo viides tai kuudes viikko peräkkäin, kun istun maanantaina junassa kohti Lappeenrantaa. Viikonloppu kotona on takana päin ja uusi kouluviikko odottaa. Tässä periodissa lukujärjestykset sattuvat kohdaltani niin mukavasti, että maanataisin on vapaapivä. Saan siis joka viikko pidennetyn viikonlopun. Olen nyt siis ollut kotona viikonloppuja jo kuudetta viikkoa putkeen. Pikkuhiljaa alkaa laukkujen pakkaaminen ja purkaminen ärsyttää. En ehdi kuin juuri ja juuri asettua aloilleni kun jo taas pitäisi olla lähdössä. Perjantaisin ei jaksaisi ruveta pakkaamaan ja tiskaamaan ja muistaa viedä roskikset ja kastella kukat ja vaikka mitä. Niin monta asiaa on, jotka pitää muistaa tehdä ennen lähtöä. Jopa jääkapin tyhjäksi syöminen on tosi ärsyttävää. Kotona on kyllä aina tosi kiva käydä, enkä tiedä miten muuten kuluttaisin koko viikonlopun, jos jäisin Lappeenrantaan yksikseni. Mutta silti, matkustaminen väsyttää.

Vaikka välimatka taittuu kätevästi junalla, on se kuitenkin aina pieni voimainponnistus. Ongelmaksi muodostuvat aina joko bussivuoron satuttaminen sopivasti aikatauluihin Lappeenrannan päässä tai sitten kyyti juna-asemalle kotopuolessa. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on jokin huono karma busseja vastaan. Aina kun olisi kerettävä jonnekin, bussit ovat joko myöhässä tai eivät tule ollenkaan. Olen myöhästynyt junastaikin bussin myöhästelyn taikia. Ja koulusta useampiakin kertoja. Perjantaina jälleen linja 3 oli auttamatta ja aivan huomattavasti myöhässä, joten olisin myöhstynyt junasta selvästi. Kerrankin voin kuitenkin kiittää VR:ää myöhstelystä ja kerkesin junaan. Kotona joudun aina vaivaamaan ukkia, koska vanhemmat ovat töissä, jolloin eivät tietenkään ole kuskailemassa. On se aina niin hankalaa, mutta selvitty on.



tältä näytti vielä muutama viikko sitten...

On tässä matkustelussa toisaalta hyvätkin puolensa. Viikko alkaa ihanasti ruhtinaallisella ajalla omille ajatuksille, koulujutuille ja kaikelle muulle. 1h50min matkan aikana ehtii hyvin suunnitella ja organisoida alkaneen viikon tapahtumat tai vaikkapa päivittää tätä blogia.

Nyt kun tässä tulee kahden viikon tauko kotiin menossa, tuntuu heti tosi oudolta. Hassua, ensin ei haluaisi mennä ja sitten kun ei voi mennä, haluaakin. Ja aina tuntuu inhottavalle lähteä kotoa. Siitä tunteesta ei varmaankaan pääse kovin nopeasti eroon. Onneksi Lappeenrannassa päiviäni piristää Elisa, jota ilman olisin varmaan jo erakoitunut ja hautautunut yksinäisyyteen. Potkimme toinen toisiamme liikkeelle ja ulos neljän seinän sisältä. Viime viikollakin kävimme lenkillä, jumapssa, leivottiin mustikkapiirakkaa ja vietettiin tyttöjen iltaa.

Seuraavan kerran menenkin siis kotiin vasta kolmen viikon päästä ja silloin on jo joulukuu, hurjaa kuinka aika lentää kuin siivillä.

Loppuun vielä yksi kappale, johon olen aivan koukussa. Sen myötä mukavaa alkanutta viikkoa!

Isin tyttö

En tiedä sanooko kaikki niin, mutta minulla on maailman paras isä. Ja olen ihan oikeasti sitä mieltä. Iskä on rauhallinen, kärsivällinen, ystävällinen, nuorekas, hauska, kiltti, taitava, fiksu, hellyyttävä, hassu, ihana... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Olen pienestä asti ollut isin tyttö. Meillä ei ole iskän kanssa oikeastaan koskaan tullut mistään asioista riitoja, ei edes pahimpina teinivuosinani. Isän kanssa selvittiin täysin ongelmitta ja sulassa sovussa jopa autokoulusta, joka siis suoritettiin yhdessä opetusluvilla. Olen myös harvinaisen paljon viettänyt isin kanssa aikaa pienenä ja vähän vanhempanakin. Ollaan oltu yhdessä niin pesiskentän laidalla kannustamassa ja viisaina spekuloimassa kuin metsäretkilläkin. On käyty vaikka ja missä ja paljon ihania muistoa liittyy kaikkiin yhteisiin hetkiin. Meillä on aina ollut myös monia ihan omia juttuja, joita muut eivät oikein ymmärrä. Lisäksi meillä on traditioita, joihin toiset perheenjäsenet eivät pääse mukaan, esimerkiksi kun olin lapsi, meillä oli ihan omanlainen iltarukous, johon liittyi kaikkea hassua. On myös olemassa asioita, joita kun on tottunut tekemään jonkun kanssa, ne tuntuvat oudoille ilman tätä kyseistä henkilöä. Minulle tällaisia ovat esimerkiksi tiistai-iltaiset jalkapallo-ottelut, joita meillä on isän kanssa tapana katsoa. Nykyisin kun en asu enää kotona, tämäkin tapa on päässyt hiipumaan - valitettavasti. Nyt odotan ihan innolla, kun isi tulee viikon päästä käymään luonani Lappeenrannassa ja menemme yhdessä katsomaan Saipan peliä.
Johtuu varmaan meidän samankaltaisista rauhallisista luonteista, tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme. Minä ehkä hieman nopeammin tulistuvana saatan antaa tulla asioita hieman kovemmalla volyymillä, mutta olemme tottuneet ottamaan toistemme tunteenpurkaukset rauhassa.

Monet ihmettelevät, kuinka läheinen suhde meillä on ja olenkin todella onnellinen siitä yhteydestä, joka välillemme on jo lapsuudessani muodostunut. Kiitos isi!

<3

Hyvää isänpäivää!

We're beautiful like diamonds in the sky

Ihana viikonloppu takana! Oltiin lähes kaikki ystävykset pitkästä aikaa koolla ja juhlittiin porukkamme "kuopuksen" 19v. synttäreiden merkeissä. Olin illalla jotenkin mielettömän onnellinen. Voi vanhat hyvät ajat! Ilta oli siis oikein kiva, vaikka pientä jälkipuintiakin siitä taas seurasi.. Lisäksi sain vielä loistavaa nauruterapiaa, kun törmäsin viime kesäiseen työkaveriini. Hulvattomat jutut on aina taattu. :D

 

Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole enempää. Kamera oli kyllä mukana, mutta yhtään kuvaa en sitten ottanut - järkevää. Tämäkin sateenkaaren väreissä loistava juomakuva löytyi puhelimesta.

Tänään oli aivan pakko päästä käymään lenkillä ja vähän kuvailemassa, kun ulkona paistoi pitkästä aikaa aurinko. Tässä muutamia otoksia.





 



Tämä biisi on miun tytöille, we're beautiful like diamonds in the sky <3