Tykkään, koulu alkoi. Erikoista. Yleensä en niin innoissani ole koulun alusta, mutta jotenkin tämä syksy on ollut poikkeus. Tänään olin jo lähes yli-innokas, kun menin vahingossa kouluun tuntia liian aikaisin :D Todella harvinaista minulle, yleensä olen ennemminkin myöhässä... Opiskelut saivat jälleen arvoisensa alun, partyjen merkeissä tottakai. Ja tällä viikolla juhlitaankin uusia fukseja, ei voi jättää väliin.
Syksy alkaa ihan selkeästi tehdä tuloaan ja reippaalla vauhdilla. Hurjaa, kuinka aikaisin ilta alkaa jo hämärtyä. Mutta päivät ovat olleen ihanan aurinkiosia vielä! Juuri tällaisesta syyssäästä pidän, kuulaita aamuja ja pimeneviä iltoja, voi että. Kaulahuivit kaulaan ja lämmintä vaatetta päälle. Päätin jo, että tämä ilta on pyhitetty syksyn fiilistelyyn, polttelen kynttilöitä, herkuttelen tämän kauden ensimmäisellä omenapiirakalla ja keitän teetä.
Takana on ihanaihana kesänlopetusviikonloppu kotona. Lauantai-iltana käytiin mökillä saunomassa ja kaunista auringonlaskua ihastelemassa. Maisema oli sadunomainen, epätodellinen. Valitettavasti puhelimen kameralla ei pysty sitä kauneutta vangitsemaan kovin kummoisesti, mutta yritin ainakin.
Kuten jo aikaisemmin taisin jossain kohtaa mainita, että kesää Lappeenrannassa oleilen ja odotan innolla kaikkea sitä, mitä kaupungilla on tarjota. No nyt loma alkaa pikkuhiljaa olla loppusuoralla ja kyllä, tämä iloinen ja kaunis kesäkaupunki on tehnyt minuun vaikutuksen. Olen kaiken lisäksi päässyt todistamaan positiivista ja huoletonta tunnelmaa suorastaan aitiopaikalta. Kesää nimittäin viettelin ihanassa ja eloisassa satamassa, Satama-Sannissa. Työpaikka on mitä mukavin, työkaverit mahtavimpia. Huippua siis :)
Kesän aikana olen ehtinyt myös muuttaa. Entisen yksiöni vuokranantaja tarvitsikin asunnon yllättäen omaan käyttöönsä, joten jouduin etsimään itselleni uuden kodin. Se löytyikin tosi helposti ja nopeasti. Pääsin muuttamaan ennen juhannusta ja olen kyllä viihtynyt oikein mukavasti. Koulumatka puolittui, työmatka lähes kaksinkertaistui.. No parempi näin päin kuitenkin. Keskustaan tarvitsee talvella harvemmin mennä.
Alkukesästä kävin taas yliopiston pääsykokeissa. Vieläkään ei tärpännyt, joten tradenomiopinnot jatkuvat. Oikeastaan päällimmäinen tunne on tällä hetkellä helpotus, ei tarvitse aloittaa taas alusta. Aluksi tietysti otti päähän se kevään uurastus, joka nyt ei sitten tuottanut toivottua tulosta. Mutta sen laannuttua olen pystynyt näkemään positiivisetkin puolet. Syksy siis alkaa tutuissa merkeissä. Ihan kivaa. Odotankin jo suorastaan koulun alkua! Koko kesä on mennyt niin epämääräisellä elämänrytmillä, että tunnen tarvitsevani säännöllisempää rutiinia ja arkea. Ja tottakai olen innoissani myös siitä, että näkee kavereita enemmän. Ihana asia, jonka tämä syksy tuo tullessaan, on rakkaan ystäväni muutto Lappeenrantaan opiskelemaan. En malta odottaa! Voi niitä ihania hetkiä, joita päästään viettelemään nyt, kun taas samalla paikkakunnalla asustellaan.
Ihmissuhderintamalla kesä on ollut aika erikoinen. Hämmentäväkin ja välillä myös vähän rankka. En tiedä kuihtuuko tämä kesän mukana vai jaksaako kantaa vielä syksyyn. Aika näyttää.
Nyt nautiskellaan vielä loppukesästä ennen syksyn kiireitä ja koulun alkua! Muistetaanhan kerätä kaikki aurinkoenergia talteen, koska sitä talvella taas tarvitaan :)
Ja muuten totisesti onkin! Ihanaa, ihanaa. Tätä ei vaan voi hehkuttaa liikaa! Joka kevät on ihan yhtä yllättävää kuinka piristävää on, kun aurinko paistaa jo aamulla herätessä ja sitä kestää pitkälle iltaan asti. Vielä hetken joutuu odottamaan, että leskenlehdet ja hiirenkorvat heräilevät, mutta ei varman enää kauaa. Vaikka talvikin on ihan kivaa aikaa, kevät on onnellinen.
Keväässä on joku taika. Kaikki asiat näyttää ja tuntuu jotenkin ekstrakivalta ja muutenkin on energinen ja eläväinen olo. Pienet asiat ei jaksa ärsyttää. Ei edes tien reunoja koristavat terveiset lenkkeileviltä koirilta tai se, että kauppareissulla hulahtaa nilkkoja myöten vesilätäkköön tennarit jalassa. Ihmeellistä. Polkupyörä pääsi tänään pitkän talven jälkeen taas päivänvaloon. Sekin taisi tykätä. Välillä tuntuu, että kevät saa silmät aukeamaan. Ihan kaikkien asioiden suhteen. Maailma tavallaan kirkastuu. Oman elämän epäkohdat pompahtaa esiin. Onneksi asioille voi aina tehdä jotain. Eli ei muuta kun niskasta kiinni..!
Kesäloma alkaa jo neljän viikon päästä. Ihan hurjaa, miten nopeasti ensimmäinen vuosi Lappeenrannassa on vierähtänyt. Kaupunki on saanut minut kyllä täysin valtaansa. Innolla odotan kesää. Voi olla, että rakastun... :)
Viime viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa vanhalla kunnon porukalla liikenteessä. Tällä kertaa vaikutettiin Joensuun yössä. Itse olin kuskin ominaisuudessa, joten ilta meni melko rauhallisissa merkeissä. Ihan huippua oli saada kerättyä koko kööri kasaan! Kiitos Johannalle tupareiden järkkäilystä ja onnea uuteen kotiin :)
Mutta jotten kuulostaisi ihan ylipositiiviselta, täytyy kyllä todeta, että alkaa myös pientä paniikin poikasta pukata. Vaikka olenkin ollut ihan tyytyväinen ammattikorkeakouluopiskeluun, haluan vielä yrittää yliopistoon pääsyä. Pääsykoekirjoista puolet luettu. Nyt pitäisi koittaa kiristää vähän tahtia. Toivotaan parasta..
Vähän tylsää nyt kun ei ole oikein tullut kuvailtua, mutta ehkä seuraavalla kerralla enemmän.. Kamerasta löytyi kuitenkin muutama pikkuveljen otos pääsiäiviikonlopulta. Vietettiin yksi päivä kauniissa maisemissa mummin ja ukin mökillä paistellen makkaraa ja ajellen moottorikelkalla. Oli muuten kivaa! Meitä olikin ihan kunnon lössi mukana, yhteensä 20 ihanaa, tärkeää ihmistä. Ai miten niin muka iso suku? ;)
Tässäpä yksi viime aikoina suhteellisen paljon soittolistalla soinut kappale. Voiko olla enempää keväinen ja oikeastaan kesäinenkin? Mahtava!
Nauttikaa auringosta ja lämpimistä päivistä täysin siemauksin!
Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin nyt palailla näille taajuuksille taas hävettävä pitkän tauon jälkeen. En ala tässä nyt ruotia menneiden viikkojen ja kuukausien tapahtumia, vaan keskityn vain olennaiseen :)
Nimittäin, mitä ihmettä sitä ihminen tekisi ilman ystäviä? Luultavasti ei mitään. Tai itselläni ainakin aika moni asia jäisi tekemättä, jos eivät ystävät olisi potkimassa liikkeelle. Tai kannustamassa uskaltamaan. On asioita joita voi tehdä vain ystävän kanssa, koska yksin se ei onnistuisi tai olisi vähintääkin täysin typerää. Jotenkin ystävän kanssa kehtaa näyttää tyhmältä ja nololta, yksin ei. Ystävien kanssa ei pelota eikä epäilytä melkein mikään. Ollaan ainakin kaksinverroin vahvempia, rohkeampia, hullumpia ja hauskempia. Kuitenkin myös ahdistukset ja surut jaetaan. Ne helpottavat heti kummasti.
Itselläni on hyvin monenlaisia ystäviä, joihin olen tutustunut elämän eri tilanteissa. On lapsuudenystäviä, ala-asteella saatuja ystäviä, ylä-asteella saatuja ystäviä, lukioaikaisia ystäviä ja uusimpina ns. aikuisiän ystävät. Jokaisella heistä on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa elämässäni ja kaikista heistä olen onnellinen. Ja monia sellaisiakin kavereita ja tuttuja on, joiden kanssa oltiin jossain vaiheessa elämää läheisiä, mutta ajan myötä on etäännytty. Myös he ovat olleet osana sitä, kuka minä olen.
Mistä ystävän sitten tunnistaa? Kaikki tietää varmaan ne tavallisimmat kliseet, joten niihin en nyt ollenkaan paneudu. Sen sijaan mielestäni oikean ystävän tuntee ainakin...
...siitä, että saa omassa pienessä salaisessa facebook-ryhmässä tyyyyyyylsäääää-julkaisuun 759 kommentin ketjun.
...siitä, että voi sanoa asiat ja omat tuntemukset kiertelemättä ja kaunistelematta varmana siitä, että välit eivät mene. Hetkellinen viileyskin haihtuu viimeistään parissa päivässä.
...siitä, että heille voi myöntää olevansa koukussa BigBrotheriin vaikka on aina vannonut ettei koskaan ikinä rupea sitä katsomaan.
...siitä, että lenkillä ei tarvitse sanoa puoleen tuntiin sanaakaan, eikä se silti ole yhtään kiusallista.
...siitä, että voi vauhdikkaan baari-illan jälkeenkin luottaa siihen, että pääsee kotiin.
...siitä, että parisängyssä vierekkäin nukkuminen on täysin normaalia.
...siitä, että voi innoissaan kuunnella pikkuG:tä ja laulaa Romeota ja Juuliaa ulkomuistista vanhoja hyviä aikoja muistellen.
...siitä, että toivotetaan mummoja hyvän yön sijasta.
...siitä, että nauraetaan vedet silmissä, hysteerisesti jutuille, joita kukaan muu ei ymmärtäisi.
...siitä, että ei tarvitse koskaan tuntea itseään yksinäiseksi.
Olen nyt jotenki heittäytynyt ihan mummoksi. En tiedä johtuuko se tästä ihastuttavasta joulunodotussäästä vai mistä, mutta olen nauttinut suunnattomasti kotona kykkimisestä ja NEULOMISESTA! Äiti löysi kaksi vuotta sitten aloittamani kaulahuivin ja keksi, että voisin päätellä sen ja antaa ihanaakin ihanammalle Eevi-serkulleni 5-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Loistava idea äiti. Ja koska samaista lankaa oli vielä paljon jäljellä päätin neuloa myös huiviin sopivan pipon. Ja vaikka itse sanonkin, tuli aika kivat, toivottavasti Eevikin tykkää :)
Sunnuntaina avattiin joulu ihan virallisesti. Jotenkin on ollut tosi ikävää, kun joulujuttuja on alettu hössöttää niin kamalan aikaisin ja joka vuosi se vain aikaistuu. Yök. En voi käsittää, miten esimerkiksi Lappeenrannassa oli laitettu valoja keskustan puihin jo syysloman alussa! Kuulemma "talvivaloja", just joo sanon minä. Mutta nyt on kuitenkin jo joulukuu, joten minunkin mitta-asteikolla täysin hyväksyttävää alkaa odottaa joulua ja laitella jouluvaloja sekä paistaa torttuja ja piparieta. Katsottiin pikkuveljien kanssa lauantai-iltana jopa jo yksi jouluelokuva. Madagasgarin joulu oli aivan huisin hauska!
Joka joulunalus on pakko käydä joulunavajaisissa, koska se vaan kuuluu asiaan. Olen varmaan vähän jämähtäny joihinkin tapoihini, mutta ei se minua haittaa. Saan niistä tietyistä traditioista aina sen oikeianlaisen fiiliksen. Oltiin sen verran myöhään eilen liikenteessä, että ei ehditty kaupungilla palon pyöriskellä. Käytiin vain juomassa höyryävän kuumat glögit ja syömässä uunituoreet joulutortut. Sen jälkeen pitikin jo kiiruhtaa katsomaan ilotulitusta. Voi, oli hieno!!
Olen aivan innoissani tästä viimeinkin tulleesta talvesta. Vaikka onkin kylmä, eikä ulkona voi pitkään olla jäätymättä, on tuota valkoista luontoa niin mukava katsella sisältä lämpimästä. Äiti oli kotona jo viritellyt jouluvaloja vähän joka paikkaan ja käytiin ostamassa myös minulle kämpille kivat valot. Voin laittaa kuvia sitten, kunhan saan ne ripustettua johonkin. Ja myöskin vanhaan paperitähteeni löytyi lamppu ja johto, jotka olivat hukassa, joten saan senkin nyt sitten laitettua ikkunaan :) Tuollaiset samanlaiset pallot ostettiin myös minulle...
Viimeiset viikot ennen joululomaa tulee olemaan melko kiireisiä.. Koulussa on meneillään aika suuritöinen projekti, joka vie melkoisesti aikaa, mutta onneksi se on kohta valmis. Sitten vielä ennen kuin päästään kunnolla joulun makuun, pitäisi tehdä viisi tenttiä, joista kyllä venäjä aiheuttaa tällä hetkellä kaikista eniten harmaita hiuksia. Mutta eiköhän niistäkin loman toivossa selvitä. Ensi viikonloppuna olen taas tulossa kotiin. Pidetään tyttöporukalla pikkujouluja meillä. Niistä tulee luultavasti, ainakin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, erittäin vauhdikkaat ja riemukkaat. Niitä odotellessa taidankin jatkaa raportin kirjoittelua, huomenna taitaa olla viimeinen palautuspäivä.. Niin joo ja onhan tässä välissä tulossa itsenäisyyspäiväkin, jonka varalle on myös jo oikein kivoja suunnitelmia.. Niistä mahdollisesti myöhemmin lisää.
Anteeksi kuvanlaatu, kamera jäi Lappeenrantaan, joten jouduin turvautumaan puhelimen kameraan...
Ihan niin valmis jouluun en vielä ole, että kuuntelisin, saati linkittäisin, joululauluja. Sorry.
Tästä on tullut jo ihan tapa. Taitaa olla jo viides tai kuudes viikko peräkkäin, kun istun maanantaina junassa kohti Lappeenrantaa. Viikonloppu kotona on takana päin ja uusi kouluviikko odottaa. Tässä periodissa lukujärjestykset sattuvat kohdaltani niin mukavasti, että maanataisin on vapaapivä. Saan siis joka viikko pidennetyn viikonlopun. Olen nyt siis ollut kotona viikonloppuja jo kuudetta viikkoa putkeen. Pikkuhiljaa alkaa laukkujen pakkaaminen ja purkaminen ärsyttää. En ehdi kuin juuri ja juuri asettua aloilleni kun jo taas pitäisi olla lähdössä. Perjantaisin ei jaksaisi ruveta pakkaamaan ja tiskaamaan ja muistaa viedä roskikset ja kastella kukat ja vaikka mitä. Niin monta asiaa on, jotka pitää muistaa tehdä ennen lähtöä. Jopa jääkapin tyhjäksi syöminen on tosi ärsyttävää. Kotona on kyllä aina tosi kiva käydä, enkä tiedä miten muuten kuluttaisin koko viikonlopun, jos jäisin Lappeenrantaan yksikseni. Mutta silti, matkustaminen väsyttää.
Vaikka välimatka taittuu kätevästi junalla, on se kuitenkin aina pieni voimainponnistus. Ongelmaksi muodostuvat aina joko bussivuoron satuttaminen sopivasti aikatauluihin Lappeenrannan päässä tai sitten kyyti juna-asemalle kotopuolessa. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla on jokin huono karma busseja vastaan. Aina kun olisi kerettävä jonnekin, bussit ovat joko myöhässä tai eivät tule ollenkaan. Olen myöhästynyt junastaikin bussin myöhästelyn taikia. Ja koulusta useampiakin kertoja. Perjantaina jälleen linja 3 oli auttamatta ja aivan huomattavasti myöhässä, joten olisin myöhstynyt junasta selvästi. Kerrankin voin kuitenkin kiittää VR:ää myöhstelystä ja kerkesin junaan. Kotona joudun aina vaivaamaan ukkia, koska vanhemmat ovat töissä, jolloin eivät tietenkään ole kuskailemassa. On se aina niin hankalaa, mutta selvitty on.
tältä näytti vielä muutama viikko sitten...
On tässä matkustelussa toisaalta hyvätkin puolensa. Viikko alkaa ihanasti ruhtinaallisella ajalla omille ajatuksille, koulujutuille ja kaikelle muulle. 1h50min matkan aikana ehtii hyvin suunnitella ja organisoida alkaneen viikon tapahtumat tai vaikkapa päivittää tätä blogia.
Nyt kun tässä tulee kahden viikon tauko kotiin menossa, tuntuu heti tosi oudolta. Hassua, ensin ei haluaisi mennä ja sitten kun ei voi mennä, haluaakin. Ja aina tuntuu inhottavalle lähteä kotoa. Siitä tunteesta ei varmaankaan pääse kovin nopeasti eroon. Onneksi Lappeenrannassa päiviäni piristää Elisa, jota ilman olisin varmaan jo erakoitunut ja hautautunut yksinäisyyteen. Potkimme toinen toisiamme liikkeelle ja ulos neljän seinän sisältä. Viime viikollakin kävimme lenkillä, jumapssa, leivottiin mustikkapiirakkaa ja vietettiin tyttöjen iltaa.
Seuraavan kerran menenkin siis kotiin vasta kolmen viikon päästä ja silloin on jo joulukuu, hurjaa kuinka aika lentää kuin siivillä.
Loppuun vielä yksi kappale, johon olen aivan koukussa. Sen myötä mukavaa alkanutta viikkoa!
En tiedä sanooko kaikki niin, mutta minulla on maailman paras isä. Ja olen ihan oikeasti sitä mieltä. Iskä on rauhallinen, kärsivällinen, ystävällinen, nuorekas, hauska, kiltti, taitava, fiksu, hellyyttävä, hassu, ihana... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Olen pienestä asti ollut isin tyttö. Meillä ei ole iskän kanssa oikeastaan koskaan tullut mistään asioista riitoja, ei edes pahimpina teinivuosinani. Isän kanssa selvittiin täysin ongelmitta ja sulassa sovussa jopa autokoulusta, joka siis suoritettiin yhdessä opetusluvilla. Olen myös harvinaisen paljon viettänyt isin kanssa aikaa pienenä ja vähän vanhempanakin. Ollaan oltu yhdessä niin pesiskentän laidalla kannustamassa ja viisaina spekuloimassa kuin metsäretkilläkin. On käyty vaikka ja missä ja paljon ihania muistoa liittyy kaikkiin yhteisiin hetkiin. Meillä on aina ollut myös monia ihan omia juttuja, joita muut eivät oikein ymmärrä. Lisäksi meillä on traditioita, joihin toiset perheenjäsenet eivät pääse mukaan, esimerkiksi kun olin lapsi, meillä oli ihan omanlainen iltarukous, johon liittyi kaikkea hassua. On myös olemassa asioita, joita kun on tottunut tekemään jonkun kanssa, ne tuntuvat oudoille ilman tätä kyseistä henkilöä. Minulle tällaisia ovat esimerkiksi tiistai-iltaiset jalkapallo-ottelut, joita meillä on isän kanssa tapana katsoa. Nykyisin kun en asu enää kotona, tämäkin tapa on päässyt hiipumaan - valitettavasti. Nyt odotan ihan innolla, kun isi tulee viikon päästä käymään luonani Lappeenrannassa ja menemme yhdessä katsomaan Saipan peliä.
Johtuu varmaan meidän samankaltaisista rauhallisista luonteista, tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme. Minä ehkä hieman nopeammin tulistuvana saatan antaa tulla asioita hieman kovemmalla volyymillä, mutta olemme tottuneet ottamaan toistemme tunteenpurkaukset rauhassa.
Monet ihmettelevät, kuinka läheinen suhde meillä on ja olenkin todella onnellinen siitä yhteydestä, joka välillemme on jo lapsuudessani muodostunut. Kiitos isi!
